Kansainvälinen solidaarisuusviikko anarkistivangeille 2017

Tänä vuonna vietetään viidettä kertaa kansainvälistä solidaarisuusviikkoa anarkistivangeille tuttuun tapaan 23.-30.8. ja tänä vuonna tulemme vahvempana kuin koskaan!

Joitakin poliittisia vankeja tuetaan jo, mutta ei läheskään kaikkia. Lisäksi tuetut ovat yleensä mukana valtapolitiikassa eivätkä ruohonjuuritason toimijoita. Anarkistivangit eivät useinkaan ole tunnettuja, vaikkakin he voivat olla pitkän linjan aktivisteja. Heidän keinonsa taistella sortajia ja vääryyksiä vastaan eivät välttämättä noudata olinympäristönsä sen hetkisiä lakeja, minkä jotkin autoritääriset järjestöt tuomitsevat. Anarkistivankien tapausten runsas määrä ja moninaisuus yllättävät monet.

Halusimme valita yhden viikon, jotta olisi mahdollisimman helppoa järjestää erilaisia solidaarisuudenosoituksia jotka saisivat tukea toisiltaan. Viikon alkamisajankohdaksi valittiin Saccon ja Vanzettin, italialais-amerikkalaisten anarkistien teloituspäivä vuonna 1927. Heidät tuomittiin hyvin vähäisin todistein kahden miehen murhasta ja monen käsitys onkin edelleen se, että heitä rangaistiin anarkistisestavakaumuksestaan.

Tervetuloa mukaan!
Solidaarisuus voi ilmentyä monessa muodossa.

Olkaa hyvät ja ilmoittakaa meille tehdyistä aktioistanne osoitteeseen tillallarefree@riseup.net. Voitte ilmoittaa tapahtumanne myös etukäteen samaan osoitteeseen, listaamme niitä sivuillamme https://solidarity.international/. Sivuilta löytyy myös esimerkkejä ja vinkkejä aktioista ja tukipostista vangeille, linkkejä vankilistoihin ja muuta materiaalia.